Mats kävi viime viikonloppuna Dröbakin aallonmurtajalla kalassa vaikka oli sikahuono sää. Vettä tuli kuin Esterin perseestä ja tuulesi raikkaasti kaikilta ilmansuunnilta. Mutta kalaa Mats sai niin paljon ettei tiedä vieläkään mitä sillä tekisi.  Pari komeaa seitä sain minäkin ja kasan makrelleja.  Mats sai elämänsä ensimmäisen kissakalan jota nyt ei voi sanoa tyypilliseksi Dröbakin alueen kalaksi mutta oli siitä äärimmäisen ylpeä. Ja sen minä ymmärrän . Kala ei nyt niin suuri ollut , pari kiloa, mutta että sai sen ylös ilman teräsperuketta ja tapponuijaa on jo saavutus.  Sitä kalaa kun käsittelee huolimattomasti voi mennä sormet jos ne sattuvat sen kitaan.
Omista suurista kalansaaliistani (joita ei ole) , pidän saamaani viherhuulikalaa jännimpänä. Onhan se kiva saada kala jollaista ei ole ennen nähnyt eikä kuullut puhuttavankaan.  Kun kokoakin oli pari kiloa niin olihan siinä yksi illallinen.

Sillee.